Toimimme ELSA Finlandin kansallisen oikeustapauskilpailun pääyhteistyökumppanina ja kilpailujärjestäjänä
07. tammikuuta 2020
Toimimme ELSA Finlandin kansallisen oikeustapauskilpailun pääyhteistyökumppanina ja kilpailujärjestäjänä07. tammikuuta 2020 Toimistomme toimii parhaillaan käynnissä olevan The European Law Students´Association Finlandin eli ELSA Finlandin kansallisen oikeustapauskilpailun, ns. ”moot court”:n, järjestäjänä. Juristimme ovat laatineet kuvitteellisen oikeustapauksen, jota eri yliopistojen oikeustieteen opiskelijoista muodostetut joukkueet työstävät. Tällä kertaa oikeustapauksen aiheena on osakeyhtiölain mukainen riita-asia. Päävastuussa kilpailun järjestämisestä toimistoltamme on Senior Associate Terhi Holkeri. Lisäksi kilpailua järjestävät Senior Associate Tuuli Vapaavuori-Vartiainen ja Senior Associate Heidi Markus. Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa opiskelijat laativat kilpailutapauksen pohjalta kannekirjelmän. Prosessi- ja yhtiöoikeuden ammattilaisista koostuva Eversheds asianajotoimiston raati valitsee parhaan kannekirjelmän, joka toimitetaan kaikille kilpailujoukkueille. Toisessa vaiheessa joukkueet laativat vastauksen tähän kannekirjelmään. Raati arvostelee ja pisteyttää myös vastauskirjelmät, ja eniten pisteitä saaneet joukkueet etenevät maaliskuussa korkeimmassa oikeudessa järjestettävään suulliseen loppukilpailuun. Loppukilpailussa testataan opiskelijoiden kykyä argumentoida asiansa ja esiintyä ”oikeudenkäynnissä” prosessi- ja yhtiöoikeuden ammattilaisista koostuvan tuomariston edessä. Varsinaisen kilpailun lisäksi riidanratkaisutiimimme juristit järjestävät kaksi työpajaa, joihin opiskelijat voivat halutessaan osallistua. Ensimmäinen työpaja pidettiin Helsingin toimistollamme lokakuussa 2019, ja toinen järjestetään tammikuun 2020 lopussa. ”Opiskelijoille tämä kaikki on uutta, ja oli havaittavissa, että kaikki kuuntelivat hyvin keskittyneesti. Opiskelijoiden esittämät kysymykset liittyivät paitsi ratkaistavana olevaan oikeustapaukseen, myös siihen, millaista asianajoalalla työskentely on. Lisäksi harjoittelumahdollisuudet toimistollamme kiinnostivat,” Holkeri kuvailee ensimmäisen työpajan tunnelmia. Kilpailun voittajajoukkueelle on luvassa ELSA Finlandin yhteistyökumppaneiden lahjoittama rahapalkinto. Tyypillisesti oikeustapauskilpailuihin ei kuitenkaan lähdetä mukaan palkinnon perässä. ”Suurin palkinto opiskelijoille on käytännönläheinen oppimiskokemus, jollaista perinteiset yliopisto-opinnot eivät välttämättä samalla tavalla tarjoa. Samalla opiskelijat pääsevät verkostoitumaan muiden yliopistojen opiskelijoiden ja alan työnantajien sekä muiden ammattilaisten kanssa. Kilpailu tarjoaa opiskelijoille näkökulman siihen, millaista asianajotyö ja oikeussalityöskentely on käytännössä,” Holkeri toteaa. Oikeustapauskilpailuun osallistumisesta on hyötyä myös opiskelijoiden aloittaessa työnhaun. ”Yleensä työnantajat arvostavat sitä, jos työnhakija tuo esille kokemustaan oikeustapauskilpailusta taikka vastaavista syventävistä opintokokonaisuuksista,” Holkeri jatkaa. Oikeustapauskilpailuista on vastavuoroisesti hyötyä niitä tukeville ja järjestäville asianajotoimistoille. ”Järjestäjänä pääsemme tutustumaan opiskelijoihin, ja kilpailu tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden erottua joukosta positiivisesti. Kilpailujen kautta opiskelijoilla on yleensä entistä paremmat mahdollisuudet ja edellytykset työllistyä joko opintojensa aikana harjoittelijana asianajotoimistoon taikka valmistumisen jälkeen asianajoalan lakimiestehtäviin,” sanoo Holkeri. Yhteyshenkilöt
Uusimmat Artikkelit
Uusimmat Uutiset
Uusimmat Tapahtumat ja koulutukset
legal updates 16. syyskuuta 2026 Commercially Connected shorts - 16 September 2026 legal updates 15. syyskuuta 2026 CMA places public procurement at the centre of its growth agenda legal updates 15. syyskuuta 2026 Luova lainaaminen vai oikeuksien loukkaus? Pastissi- ja parodiapoikkeukset ... legal updates 14. syyskuuta 2026 Global Sustainability & ESG Insights - August 2026 asiakasuutiset 21. syyskuuta 2026 All change: Eversheds Sutherland advises DfT on Chiltern Railways transitio... asiakasuutiset 11. syyskuuta 2026 Avustimme Santa's Holding Oy:tä, Lappset Group Oy:tä ja Länkisen perhettä m... asiakasuutiset 10. syyskuuta 2026 Avustimme Ruby Groupia uuden hotellin toteuttamiseen liittyvissä sopimusneu... asiakasuutiset 03. syyskuuta 2026 Toimimme TMF Finland Oy:n neuvonantajana sen hankkiessa Navigator Partners ... livetapahtuma 2026 BDC Roundtable 23. syyskuuta 2026 Washington DC, Yhdysvallat etätapahtuma Employment law in the Kingdom of Saudi Arabia 29. syyskuuta 2026 9.30am - 12.30pm (BST) Virtual etätapahtuma Energy Transition Series: Energy Transition and Pricing Volatility 08. lokakuuta 2026 10:00 ET | 15:00 BST | 16:00 CET livetapahtuma Labor relations conference - turning legal change into workplace reality 08. lokakuuta 2026 10.00am - 4.00pm (BST) Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta |